Helsingin seudun kaupunkisuunnitteluun tarvitaan rohkeutta!

Helsingin seudun kaupunkisuunnittelu ja kaavoittaminen on aina kärsinyt kahdesta asiasta: kokonaisvisioiden puutteesta ja kuntarajoista.

Pääkaupunkiseutua tulisi tarkastella yhtenä yhtenäisenä kaupunkiseutuna, sillä sen väestö, palvelut ja ongelmat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden ja työssäkäyntialueen. Nykyiset kuntarajat seudun sisällä ja kuntien varsin erilaiset käytännöt tuottavat kokonaisuuden kannalta epätarkoituksenmukaista kehitystä. Tämän osoittavat esimerkiksi Sipoon haluttomuus seudulle kohdistuvan kasvun vastaanottamiseen tai Espoon sekä Kauniaisten kermankuorintapolitiikka seudun hyvätuloisten veronmaksajien itselleen houkuttelemisessa.

Pääkaupunkiseudun kehittäminen nykyaikaiseksi eurooppalaiseksi keskukseksi onnistuukin vain, jos koko metropolin ja kaikkien Helsingin naapurikuntien aluerakenne, väestöpohja ja väestönkasvu otetaan kokonaissuunnittelun lähtökohdaksi. Hallituksen kaavailema kuntauudistus tulisikin toteuttaa lähtökohtaisesti ainakin Pääkaupunkiseudun kunnat yhdistämällä, niiden paikoin hajautunut kaupunkirakenne yhteen kokoamalla ja uudelleen järjestämällä.

Myös seudun liikenneratkaisuja pitäisi katsoa nykyistä yhtenäisempänä kokonaisuutena. Pääkaupunkiseudun yhteisten joukkoliikennepäätösten aikaansaaminen vei 15 vuotta. Lisäksi länsimetron hidas ja kivinen tie todellisuudeksi sekä muiden kriittisten ratahankkeiden viivästyminen osoittavat, ettei seudun liikennettä vieläkään osata suunnitella kokonaisvaltaisesti. Uudisrakentaminen olisi syytä keskittää tiiviisti olemassa olevien ja tulevien raideyhteyksien varteen väyläkaupungiksi – hajautuneen ja epäekologisen kaupunkirakenteen sekä ”ideaparkittamisen” aika on auttamatta menneisyyttä.

Nopeasti kasvavaa metropolia pitää kaavoittaa ennakkoluulottomasti ja kehittää uudenlaisia ratkaisuja asuntopulan ja kohtuuttoman kalliiksi käyvän asumisen ongelmiin. Helsinki on siinä mielessä erikoinen eurooppalainen metropoli, että sen maantieteellisestä sijainnista johtuen kaupunki ei voi lainkaan kasvaa keskustastaan kaakkoon, etelään tai lounaaseen. Kaikki haluavat päästä Helsingin niemen eteläkärkeen, mikä on tietenkin mahdotonta.

Toisaalta samalla kasvonsa merelle kääntänyt Itämeren tytär voi vielä huomattavasti kehittää ranta-alueiden hyötykäyttöä asumiseen ja virkistäytymiseen, etenkin nyt kun satamatoiminnot on keskitetty Vuosaareen, ja Kalasataman sekä Jätkäsaaren kaltaisille alueille toteutetaan aivan uudenlaisia, kokeellisia kokonaisia kaupunginosia. Näille alueille tarvitaankin täysin uusia ja entistä rohkeampia avauksia: esimerkiksi laiva-asuntoloita ja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pihalle sijoitetun onnistuneen pilotin mukaista opiskelijoiden konttiasumista voitaisiin kokeilla niissä tosissaan.

On ennustettu, että Helsingin seudulle tulee vuoteen 2030 mennessä jopa 300 000 asukasta lisää. Näistä jopa puolet voi olla äidinkieleltään muita kuin kotimaisia kieliä puhuvia. Etenkin maahanmuuttajat on integroitava huolellisesti ja heidän mukanaan tuomansa monikulttuurisuus – joka on meille suuri mahdollisuus, ei uhka − on täysimääräisesti hyödynnettävä mm. kaupunkikulttuurin, palveluiden ja työmarkkinoiden kehittämisessä. Näin voimme tehdä Helsingin seudusta yhä kosmopoliittisemman, eurooppalaisemman ja kulttuurisesti edukseen erottuvan, ihmisystävällisen ja nykyaikaisen metropolin. Samalla voidaan säilyttää Helsingin seudun perinteiset vahvuudet, joita ovat mm. segregaation ehkäiseminen, puhdas ja viihtyisä ympäristö, historiallisten arvokohteiden säilyttäminen ja kunnostaminen, sekä tasapainoisen kaupunkirakenteen säilyttäminen.

Helsingin kaupunkisuunnittelun suurena linjana onkin jo vuosikymmeniä ollut pitää kiinni kaupungin horisontaalisesta mittakaavasta: tiiviit etäisyydet ja omaleimainen ihmisläheisyys on saavutettu ilman pilvenpiirtäjiä ja peilipintaisia tornitaloja. Niillekin on kuitenkin tulevaisuudessa tilaa valituissa paikoissa, kuten esimerkiksi Keski-Pasilassa.

Helsingistä on tehtävä vetovoimaisempi asukkaille kotikaupunkina, turisteille matkakohteena ja kansainvälisille opiskelijoille työ- ja opiskeluympäristönä. Myös kokonaisvaltaista metropolipolitiikkaa on edistettävä niin koko metropolin visionäärisessä kaavoittamisessa kuin yksittäisissä kaupunginosissa niiden ominaislaatua ja osallistavaa kaupunkilaisvuorovaikutusta, -päätöksentekoa ja -yhteisöllisyyttä tukemalla.

Rohkeampi Helsinki on mahdollinen järkevällä kaupunkisuunnittelulla!