Maahanmuutto loi maailman mahtavimman maan ‚Äď ja sen puute voi tuhota historian pitk√§aikaisimman rauhanprojektin

9.4.2024 klo 16.42

Afrikan väestö on kaksinkertaistunut, Euroopan väestö kuihtunut, maapallo täyttynyt ilmastopakolaisista eikä Suomessa ole läheskään riittävästi työikäisiä pitämään huolta kaikista vanhuksista.Tältä näyttävät ennusteet 40 vuoden päähän, kun nyt perheenperustamisiässä olevat ovat siirtymässä eläkkeelle.

"Ongelma ei valitettavasti ole jossakin etäisessä tulevaisuudessa, vaan tässä ja nyt."

Ty√∂voimasta on pulaa jo t√§ll√§kin hetkell√§: ty√∂ik√§inen v√§est√∂ pienenee ja el√§kel√§isten m√§√§r√§ kasvaa vuosi vuodelta.Viel√§ muutama vuosikymmen sitten Suomen talouskasvu oli ollut 150 vuoden ajan Japanin j√§lkeen maailman toiseksi nopeinta, mutta nyky√§√§n ei voi puhua edes Euroopan sairaasta miehest√§‚Äď samasta taudista k√§rsii koko manner.

Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa kaikki maahanmuutto on usein yhtä ja samaa maahanmuuttoa, ja tietyissä piireissä pelkästään huono asia.Jopa työperäisen maahanmuuton osalta Suomeen halutaan pelkkiä tohtoreita, vaikka fakta on, että Suomi tarvitsee työvoimaa tutkintoon katsomatta.

"Ilman maahanmuuttoa ei olisi Yhdysvaltoja, Kanadaa tai Australiaa."

Työvoiman puute on uhka paitsi kaikelle talouskasvulle, myös pohjoismaiselle hyvinvointimallille.Haaste on Suomea suurempi ja parlamenttikautta pidempi, mikä tarkoittaa, että ratkaisuksi tulee etsiä pitkälle tulevaisuuteen katsovia sekä valtiorajat ylitttäviä vastauksia.

"V√§est√∂ennusteet eiv√§t merkitt√§v√§sti tule muuttumaan, mutta muuttoliikett√§ ohjaava politiikka voi muuttua‚Äď jos niin haluamme."

Suomalaisessa yhteiskunnassa on monia vetovoimatekijöitä, kuten kansainvälisesti arvostettu koulutusjärjestelmä, vakaa ja turvallinen yhteiskunta sekä toimiva terveydenhuolto - ja varhaiskasvatusjärjestelmä.Mutta niin on monessa muussakin Euroopan maassa.Katseet kääntyvät kuitenkin pitovoimatekijöihin: miksi kansainväliset osaajat eivät integroidu paikalliseen yhteiskuntaan?

Ratkaisuja ongelmaan voi hakea kahdella tasolla, ja ensimmäinen niistä on kansallinen taso. Kansainvälisiin vastavalmistuneisiin ja tutkinto - opiskelijoihin voitaisiin kohdentaa täsmätyöllisyystoimia.Oleskelulupa - ja viisumikäytäntöjä voi sujuvoittaa, sekä englanninkielisiä harjoittelu - ja lopputyöpaikkoja lisätä.Nämä ovat asioita, joita me voimme Suomessa tehdä.

Pidemmälle tulevaisuuteen Euroopan tulee tavoitella mannerten välisiä vapaakauppasopimuksia kehittyvien talouksien ja globaalin etelän kanssa, mikä tarkoittaisi parhaimmillaan myös työvoiman vapaampaa liikkumista.Eurooppaan pitää olla helpompi tulla niin työn kuin koulutuksen perässä, ja tämä tarkoittaa paitsi tutkijoita ja sijoittajia, myös kasvuyrityksiä.

"Mikä estäisi Eurooppaa houkuttelemasta tulevina vuosikymmeninä vaikka pariakymmentä miljoonaa nuorta pohjoisamerikkalaista muuttamaan Eurooppaan?"

Kolme konkreettista korjausliikettä:

  1. EU: n rajojen avaaminen kohdistetusti työperäiselle maahanmuutolle
  2. EU: n jäsenvaltioiden välisten oleskelulupien synkronoiminen
  3. EU: n sisäinen digitaalinen työmarkkina - alue rajat ylittävälle etätyölle

Vanha manner on t√∂rm√§yskurssilla. Suomi ja Eurooppa voivat nyt joko tehd√§ huonoja p√§√§t√∂ksi√§, joiden hinta maksetaan tulevina vuosikymmenin√§ ‚Äď tai olla fiksuja ja korjata valuviat ennen kuin koko korttitalo sortuu.