Visioni Euroopasta – ehdokaspuhe puoluevaltuustolle 13.1.2024

Arvon puheenjohtaja ja kokousväki,

tämä on ollut pitkäaikainen haaveeni ja tuntuu erittäin mahtavalta olla tässä teidän edessänne tänään. Olen tästä erittäin otettu ja toivon, että innostukseni tarttuu teihin.

Suomi on ollut kohta ensimmäiset 30 vuotta Euroopan unionissa ja Suomi on nyt turvallisempi, vakaampi ja vauraampi kuin koskaan. Siksi on syytä miettiä, miten seuraavat 30 vuotta käytetään siihen, että Suomi ja EU vain vahvistuvat entisestään.

Koen, että jokainen poliitikko haluaa tehdä maailmaa paremmaksi paikaksi – lähinnä keinoissa on eroja. Ne voivat olla valtavia eroja.

Itse olen sen verran konservatiivi, että uskon, että maailma tehdään paremmaksi paikaksi talouskasvulla. Itse olen sen verran liberaali, että uskon, että talouskasvun kuuluu reilusti hyödyttää meitä kaikkia.

Mutta mitä tarkoittaa reilu talouskasvu? Missä olemme 30 vuoden päästä? Miettikääpä mitä Suomen talouskasvulle ja Euroopan vauraudelle tarkoittaa, jos me saamme aikaiseksi vapaakauppasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa sekä muutoinkin läheisempää yhteistyötä. Entäpä, jos seuraavan 30 vuoden aikana vaikkapa 20 miljoonaa nuorta amerikkalaista muuttaa Eurooppaan, rakentaa tänne lisää vaurautta, ja osa heistä tulisi Suomeenkin työvoimaksi. Tuolloin meillä olisi aivan erilaiset mahdollisuudet entistä korkeammalle elintasolle.

Talouskasvu itsessään ei kuitenkaan riitä.

Tällä viikolla julkaistiin virkatyöryhmän sairaala- ja päivystysselvitys eli ehdotus sosiaali- ja terveyspalveluiden verkoston tiivistämisestä. Sanoma oli varsin yksinkertainen. Palveluita on pakko supistaa, koska meillä ei ole resursseja eikä tekijöitä. Tuolta meidän lähitulevaisuus uhkaa näyttää. Tuolta se uhkaa näyttää monilla sektoreilla.

Tämä on tulevaisuutemme, jos emme saa enempää talouskasvua aikaiseksi. Reilua kasvua.

Reilu talouskasvu tarkoittaa sitä, että sijoitetaan lisää rahaa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin, mielenterveyspalveluihin, arvokasta elämää turvaaviin vanhuspalveluihin.

Toinen esimerkki reilusta kasvusta on vihreä siirtymä. Eli se miten saamme tuotettua riittävästi puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin ja samanaikaisesti hillittyä ilmastonmuutosta. Se että, meillä kaikilla on jatkossa parempi elintaso ja samalla elinkelpoinen planeetta.

Ei ole mitään reilumpaa kuin säilyttää maailma asumiskelpoisena kaikille.

Empaattista, inhimillistä ja tulevaisuuteen uskovaa talouskasvua.

Siksi pyrin Europarlamenttiin